Melontaharrastuksen aloittaminen: kajakin ostajan opas
Melonta on loistava tapa yhdistää liikunta ja luonto. Kanootin tai kajakin kyydissä kunto kasvaa, saa raitista ilmaa ja samalla nautit ympäröivistä luontomaisemista. Melontaa voi harrastaa yksin, kaksin tai porukassa. Olemme koonneet tälle sivulle tietopaketin aloittelevalle melontaharrastajalle: millaisia eri kajakkityyppejä on ja mitä kannattaa ottaa huomioon ensimmäistä kajakkia hankkiessa.
Näin valitset oikean kajakin
Mieti käyttökohde. Kajakeissa on eroja, ja merimelontaan kannattaa valita aivan toisentyyppinen kajakki kuin rauhallisille päiväretkille lähilammella. Kajakkien ominaisuudet ja varustelut sekä ennen kaikkea ohjattavuus vaihtelevat paljonkin eri mallien kesken. Ota huomioon myös oma lähtötasosi: aloittelijan ei kannata valita vaikeasti käsiteltävää mallia.
Määritä tilavuus. Laske yhteen omasi sekä kaikkien kajakkiin lastattavien varusteiden yhteispaino. Painoon nähden liian suuren kajakin hallitseminen on vaikeaa ja liikkumisesta tulee epävarmaa. Liian pieni kajakki voi tuntua kiikkerältä. Mitä suurempi sen parempi ei siis pidä aina paikkaansa eikä kajakin koko tuo turvaa, jos itse olet pienikokoinen ja varusteita on mukana vähän.
Valitse pituus ja paino. Pitkä ja kevyt kajakki on yleensä nopeampi, mutta hankalampi hallita. Lyhyt ja tukeva, yleensä litteäpohjainen malli on aloittelijalle helpompi valinta. Hitaammassa menossa omien taitojen, tekniikan ja voimien harjoittelu onnistuu paremmin.
Muovinen vai hiilikuitu? Materiaalivalikoima kajakeissa on laaja. Muoviset ovat kestäviä ja edullisempia, kun taas hiili- ja lasikuituiset mallit ovat hivenen arvokkaampia – ja niiden valikoima on paljon laajempi. Pintamateriaali vaikuttaa myös käyttöön, sillä arempi hiili- tai lasikuitu vaatii esimerkiksi rantautuessa hieman enemmän taitoa kuin kovempaa käyttöä kestävä muovi. Aloittelijalle muovi saattaakin olla turvallisin vaihtoehto.
Ole realisti. Valitse kajakki aina taitojesi mukaan. Jos olet aloittelija, älä valitse hienointa ja uusinta kilpakajakkia. Siitä on vain haittaa, ja kaikki energiasi menee pystyssä pysymiseen. Tärkeintä on ensin hioa omia taitoja. Liian kevyellä tai kiikkerällä kajakilla et opi melomaan yhtään paremmin tai nopeammin.
Kajakki käyttökohteen mukaan
Peruskajakkeja on saatavilla niin yksikkö- kuin parikajakkeinakin. Ne ovat hieman lyhyempiä ja leveämpiä ja siten myös tukevamman oloisia verrattuna retkikajakkeihin. Tämä tekee niistä myös hitaampia – mutta aloittelijalle rauhallisempi tahti voi olla mieluisampi. Peruskajakit sopivat hyvin lyhyisiin päiväretkiin sekä kuntoiluun, ja aloittelijankin on helppo käsitellä niitä.
Retkikajakkien mallisto on hyvin monipuolinen ja kattaa omat mallinsa kaikenlaisiin vesistöihin: jokiin, järviin ja merellä melojille. Retkikajakki on yleensä varustettu paremmin kuin perusmallit: kansiköydet- ja kiinnitykset, pakkaustilat ja muut hyödylliset ominaisuudet tulevat vakiona. Retkikajakki on perusmallia suurempi ja vaatii myös melojalta hieman enemmän käsittelytaitoja.
Merikajakki on malliltaan pitkä ja kapea ja se on suunniteltu suurille vesialueille. Aallokossa melomista helpottaa V:n tai U:n mallinen pohja. Merikajakin käsittely edellyttää melojalta jo jonkin verran kokemusta ja osaamista eikä se ole aloittelijalle sopiva.
Nopeat, kapeat ja kevyet kuntokajakit sopivat kuntomelontaan vesistöissä, joissa ei ole juuri aallokkoa. Ne ovat usein varsin kiikkeriä kapistuksia, joten melojaltakin vaaditaan harjaantuneisuutta.
Perheen melontaretkelle sopii kaksikkokajakki. Ne ovat tukevia ja sopivat käytettäväksi silloinkin, kun toinen melojista on vasta-alkaja tai lapsi. Vesiharrastuksissa suositaan usein päälläistuttavia avokajakkeja. Ne ovat tukevia ja sopivat yksin tai kaksin melottaviksi. Suosittuja mm. kalastuksessa.